Englantilainen sanonta “elefantti huoneessa” viittaa ongelmaan, josta kaikki läsnäolijat tietävät mutta harva uskaltaa tai haluaa puhua. Väitöstutkimukseni havaitsi elefantteja suomalaisilla vanhushoivan työpaikoilla.
Vanhustyön kuormittavuus ja resurssipula nousivat valtakunnan puheenaiheiksi vaalikeväänä 2019. Tämän lehden lukijoita ongelmat eivät yllättäneet. Lukijat tietävät senkin, ettei työn raskaudesta ole aina helppo keskustella vanhushoivan työpaikoilla.
SuPerin selvityksen mukaan peräti neljä viidestä kotihoidon työntekijästä koki vuonna 2018, ettei heidän esimiehensä ottanut vakavasti huolta hoitajien jaksamisesta. Monella työpaikalla resurssipulasta on tullut elefantti, jonka kaikki työyhteisön jäsenet tuntevat – useimmat nahoissaan –, mutta josta keskustelemista moni tahtoo välttää.
Parempaa hoivaa hyvällä johtamisella?
Väitöskirjassani analysoin haastatteluja, joissa vanhushoivatyöntekijät ja heidän lähiesimiehensä kertoivat työstään yliopiston tutkijoille. Kävi ilmi, etteivät esimiehet mielellään nimenneet resurssipulaa hoivatyön ensisijaiseksi kompastuskiveksi. Minut havainto yllätti.
Lähiesimiehet eivät voi itse vaikuttaa hoivatyön resursseihin. Mikäli hoivan laadussa havaittaisiin puutteita, olisi lähiesimiesten kätevintä todeta, että vika on resursseissa. Tämä kanta ei esimiehiä tyydyttänyt.
Mieluummin esimiehet nimesivät kompastuskiviä, joihin uskoivat itse voivansa vaikuttaa. Tällaisiksi lähiesimiehet nimesivät erityisesti hoitajien muutosvalmiuden. Lähiesimiehet tulkitsivat, että vaikuttamalla hoitajien toimintaan ja asenteisiin olisi resurssipulakin selätettävissä.
Ristiriitoja horisontissa
Useat hoivatyön lähiesimiehet ovat ilmeisesti hyväksyneet julkisuudessakin esitetyn väitteen, jonka mukaan hoivatyön ongelmat tulee voida ratkaista taitavalla johtamisella. Lähiesimiehet myös noudattavat nykyajan johtamisen keskeistä oppia: he keskittyvät asioihin, joihin voivat – tai ainakin uskovat voivansa – vaikuttaa.
Tavoite on ymmärrettävä, mutta johtaa helposti ristiriitoihin. Löytääkseen vaikutuspiirissään olevia kehittämiskohteita, lähiesimiehet siirtävät katseensa pois resurssipulasta ja yrittävät vaikuttaa hoitajiin. Hoitajat puolestaan kokevat, etteivät lähiesimiehet ota vakavasti huolta resurssipulasta ja hoitajien jaksamisesta.
Lähiesimiehille tilanne on vaikea. Yhtäältä keskustelu resursseista, joihin lähiesimiehet eivät voi vaikuttaa, uhkaa lähiesimiesten minäkuvaa johtajina, jotka omalla panoksellaan ratkaisevat vanhushoivan ongelmia. Toisaalta resursseista vaikeneminen aiheuttaa ristiriitoja työyhteisöihin.
Kunnialliset hoitajat
Puhe työn ylivoimaisesta kuormituksesta ei aina miellytä hoitajiakaan. Moni hoitaja kokee ansaittua ammattiylpeyttä mikäli hän tuntee, että kykenee tarjoamaan vanhuksille hyvää hoivaa olosuhteista riippumatta. Tätä kykyä hoitajilta odottavat heidän itsensä lisäksi monet muut, usein myös hoivatyön lähiesimiehet.
Haastatteluissamme erityisesti maahanmuuttotaustaiset hoitajat korostivat kykyään ylittää eteensä tulevia esteitä. Esteet ovat monelle tuttuja, lähtien koulutuksen hankkimisesta tai täydentämisestä kielen opetteluun ja työssä mahdollisesti kohdatun syrjinnän sietämiseen. Kaikkia esteitä voitaisiin vähentää taloudellisilla investoinneilla.
Maahanmuuttotaustaisilla hoitajilla, jos kenellä, on oikeus kokea kunniaa ylittämistään esteistä. Kuitenkin kunnialla on myös kääntöpuolensa. Jos työpaikalla on mahdollista keskustella ainoastaan onnistumisista eikä lainkaan työn ylipääsemättömistä esteistä, jää keskustelematta se, mihin kaikkeen yksittäisen hoitajan täytyy ylipäänsä venyä – ja mitkä ongelmat puolestaan ovat työnantajan vastuulla.
Olisiko teillä hetki aikaa keskustella elefantista huoneessamme?
Vanhustyön lähiesimiehille ja hoitajille vastuunkanto ja sinnikkyys ovat tärkeitä, ymmärrettäviä ja täysin oikeutettuja kunnian lähteitä. Silti avoimessa ja moniarvoisessa työympäristössä tulee voida keskustella myös hoitajien ja lähiesimiesten työn ilmiselvistä rajoituksista. Keskustelua tulee voida käydä ilman, että keskustelijat leimautuvat tunnelmaa latistaviksi “ankeuttajiksi” tai pahimmassa tapauksessa epäonnistujiksi, jotka eivät kykene ylittämään eteensä asettuvia esteitä.
Keskustelu työn esteistä ei aina ole helppoa. Kaikki eivät koe resurssipulaa innostavavaksi, inspiroivaksi ja voimaannuttavaksi puheenaiheeksi. Kuitenkin myös ylisuuret odotukset ja ongelmista vaikeneminen kuormittavat työyhteisöjä. Tässä asiassa lähiesimiehet ja hoivatyöntekijät ovat samassa veneessä. Kummallakin ryhmällä on elefanttinsa.
Kirjoittaja
Antero Olakivi
Julkaistu: Vanhustyö 3, 2019.