Siirry suoraan sisältöön

Vaiva ja vaivakollektiivi

Vaiva on yhteiskunnan ytimessä – ei asiana, josta ihmiskunnan tulee pyristellä eroon, vaan perustavana tosiasiana, jonka ympärille yhteiskunnat rakentuvat. Keskeinen vastaus vaivaan on hoiva. Hoiva on kokonaisvaltaista huolenpitoa ihmisestä, joka ei kykene selviytymään ilman apua jokapäiväisen elämän toimistaan. Vaivaan vastaamista ohjaa vaivapolitiikka.

Vaivakollektiivi sai alkunsa keväällä 2013. Olemme eri yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa ja tieteenaloilla vaikuttavien hoivatutkijoiden yhteisö. Tavoitteenamme on keskustelun herättely ja tiedon tarjoaminen vaivan ja hoivan arjesta sekä hoivapolitiikasta ja siihen liittyvistä taloudellisista kysymyksistä.

Jokainen ihminen tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa. Eri ihmisillä ja eri elämänvaiheissa hoivaa ja huolenpitoa vaativat vaivat ajankohtaistuvat eri tavoin. Kun ihmisen ikä karttuu, hänen vaivaisuutensa tavallisesti lisääntyy. Samoin väestön hoivatarpeet lisääntyvät väestön ikääntyessä. Ikääntyvien yhteiskuntien keskeisiä tasa-arvokysymyksiä ovat, kuka saa hoivaa ja kuka ei sekä miten vastuut vanhuuden hoivan järjestämisestä ja kustannuksista jakautuvat eri ihmisryhmien välillä.

Vanhushoivaa koskevat päätökset ovat aina poliittisten kamppailujen tulosta. Vanhushoiva on poliittista. Se koskettaa kaikkia ihmisiä tavalla tai toisella: lapsia ja lastenlapsia vanhempien tai isovanhempien kasvavan hoivatarpeen myötä, puolisoita, työntekijöitä, omaishoitajia, kaikkia vanhenevia ja vaivaisia kansalaisia.

Kuva: Saku Tiainen.