Sote-lakiehdotukset muuttaisivat dramaattisesti sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmämme periaatteita. Julkisista palveluista tulisi osin yhtiömuotoisia ja ne vietäisiin markkinoille.
Hallitus on vastannut kritiikkiin lupaamalla korjata epäkohdat aiemmassa aikataulussaan. Tämä voi olla mahdotonta. Ehdotetulla rakenteella ei saavuteta uudistuksen tavoitteita: kansalaisten yhdenvertaisuuden paranemista, palveluiden integraatiota, kustannusten vähenemistä tai edes niiden hallintaa.
1. Vaikeaselkoinen rakenne
Ensinnäkin esitetty palvelutuotannon yhtiöittämistä edellyttävä rakenne, jossa tilaaja tai järjestäjä eriytetään tuottajasta, on maakunnille vaikeaselkoinen. Se lisää hallintoon uuden portaan. Kansainvälinen arviointiryhmä huomautti 16.12.2016 antamassaan raportissa mallin jäykkyydestä sekä siitä, että vertailumaissa vastaavat muutokset ovat luoneet hallintoon sekavuutta vuosiksi. On epärealistista olettaa, että Suomessa onnistuttaisiin välttämään markkinaistamisen tunnetut kielteiset seuraukset.
2. Malli sitoo valtavasti rahaa
Toiseksi, rakenne on kustannusriski. Lisääntyvien tuottajien hallinnointi vaatii resursseja. Emeritusprofessori Martti Kekomäki huomautti Ylelle 27.2., että yhdysvaltalainen markkinajärjestelmä tuottaa noin 30 prosentin kustannukset byrokratian eli kilpailuttamisen, valvonnan, tavoitteiden seurannan, erimielisyyksien ratkonnan sekä markkinoinnin vuoksi. Ehdotettu malli sitoo valtavasti rahaa. Keneltä säästöt otetaan? Tingitäänkö naishoitajien palkoista, palveluihin pääsystä vai niiden sisällöstä?
3. Lupaukset hankala lunastaa
Kolmanneksi, tulevien maakuntien tulee antaa niin sanottu palvelulupaus. Kun kustannuksia on tarkoitus rajata ja hallinto kasvaa, maakunnat joutuvat asettamaan palvelulupauksensa uuteen minimiin. Maakunnat joutunevat rajaamaan kansalaisten oikeuksia päästä palveluihin, odotusajat pitenevät ja palvelut niukkenevat. Tämä on ristiriitaista alkuperäisen tavoitteen, terveydenhuollon jonojen lyhentämisen, kanssa.
4. Hyvätuloiset hyötyvät
Neljänneksi, lait avaavat oven sille, että sote-asiakkaille voidaan myydä itse maksettuja lisäpalveluita ja yksityisiä terveysvakuutuksia. Nykyisellään Suomen järjestelmä on kuin yksi suuri vakuutusyhtiö: turvaamme veroin toisemme terveys- ja sosiaalisista riskeiltä eikä yksityisten vakuutusten käyttö ole vielä mitenkään välttämätöntä. Kun palvelut ovat minimitasoisia, pienituloisten oikeudet ja mahdollisuudet tasavertaisiin palveluihin heikkenevät. Hyvätuloiset ja terveemmät hyötyvät yksityisistä vakuutuksistaan ja eriarvoisuus kasvaa.
5. Luottamus hyvinvointivaltioon kärsii
Viidenneksi, kun järjestelmä monimutkaistuu niin hallinnon kuin kansalaisenkin näkökulmasta, julkista palvelunjärjestäjää tullaan yhä uudelleen moittimaan kankeudesta ja vaikeuksista hillitä eriarvoistumista. Kansalaisten halu osallistua palveluiden rahoittamiseen verovaroin vähenee ja hyvinvointivaltion legitimiteetti heikkenee. Soten tavoitteet olisivat saavutettavissa resursoimalla nykyiset, jokseenkin hyvin toimivat julkiset palvelut maakuntien kautta ilman valinnanvapaus- ja sitä seuraavaa yhtiöittämisvaadetta.
6. Valinnanvapaudesta tulee hyvin suppea
Kuudenneksi, luonnokset valinnanvapaudesta ovat vaatimattomia. Ne ovat jo paperilla sekavia, eivät tuo merkittävää lisäarvoa nykyiseen eivätkä vastaa ihmisten arkisia käsityksiä valinnanvapaudesta. Tutkimusten mukaan ihmiset haluavat valita tilannekohtaisesti hoitavan lääkärin, hoitopaikan ja vastaanottoajan. Sote-ehdotuksissa tämä kapenee yhden ja toisen sote-keskuksen tai hammaslääkärin valintaan rajatuksi ajanjaksoksi – käytännössä vain kaupungeissa, joihin kilpailevia palveluita syntyy. Maksusetelien ja henkilökohtaisen budjetoinnin kaltaiset ratkaisut tukevat valinnanvapautta, mutta ne voisi lisätä nykyiseen julkiseen palvelujärjestelmään palvelusetelien tavoin.
Maakuntien tulee saada ehdotettua rakennetta vapaammin järjestää palvelukokonaisuus, joka on hallittavissa. Palveluita voisi ostaa ja asiakkaiden valinnanvapautta lisätä tarkoituksenmukaisuuden eikä pakotetun yhtiörakenteen perusteella.
Vaikka tämä kritiikki huomioitaisiin sote-uudistuksessa, yksityisten tuottajien ei tarvitse murehtia osuuttaan. Markkinoilta ostettujen palveluiden osuus on kasvanut voimakkaasti jo 1990-luvulta lähtien ja kasvaa yhä.
Julkinen sosiaali- ja terveyspalvelu on kansainvälisissä vertailuissa hyvin pärjäävä, elintärkeä sosiaalinen infrastruktuuri, joka ei ole missään maassa soveltunut kitkatta alistettavaksi markkinoille. Näin tärkeän kokonaisuuden uudistaminen ottamatta vakavasti sitä koskevia arvioita olisi hallitukselta lyhytnäköistä ja kansalaisten perusoikeuksien kannalta tuhoisaa.
Kirjoittajat
Olli Karsio
Satu Ojala
Liina Sointu
Julkaistu: Aamulehti 23.2.2017 Kotimaa.