Siirry suoraan sisältöön

Mitä on riittävä vanhustenhoito?

Yle kysyi 10.2.2021 “Kuka hoitaisi iäkkäät?” Kysymys on aiheellinen, tärkeä ja ollut tiedossa jo hyvin pitkään. Uutinen herätti kuitenkin toisen kysymyksen. Mitä on riittävä vanhustenhoito? Uutisessa viitattiin THL:n kunnille toteuttamaan kyselyyn, jossa kuntien vanhuspalveluista vastaavilta oli kysytty vanhushoidon tilasta. Kuntien näkemys on, että niin kotihoitoa kuin ympärivuorokautista hoivaa on tarjolla riittävästi ja että tilanne on jopa parantunut viime vuosina. 

Vanhushoivaa koskevat tutkimukset sen sijaan osoittavat, että iäkkäiden kuntalaisten parissa vallitsee hoivavaje. Etsivä vanhustyö etsii vanhuksia, joita mitkään viralliset palvelut eivät saavuta, hoitoalan ammattilaiset vaihtavat työpaikkaa ja omaiset kantavat entistä suuremman vastuun omaistensa hoivasta. Ovatko nämä osoituksia riittävästä palvelusta?

Miksi siis kuntien näkökulmasta palveluita on riittävästi? Palveluiden riittävyyttä ei voida pelkistää esimerkiksi siihen, että lain vaatima kolmen kuukauden jonotusaika ympärivuorokautiseen hoivaan toteutuu. Kunnan tehtävä on pitää huolta asukkaistaan ja erityisesti heistä, jotka ovat avun ja hoivan tarpeessa. Lain tarkoitus ei ole, eikä se saisi toimia kuntien palvelutason maksimina. Tampereen yliopiston professori Marja Jylhä nostaa jutussa esille ansiokkaasti, että riittävyys tarkoittaa eri asioita tarkasteltaessa kysymystä kunnan talouden tai vanhojen ihmisten näkökulmasta. 

Suomen parhaassa kaupungissa ollaan onneksi vielä rehellisiä ja vastuullisia. Tampere kuului niiden harvojen kaupunkien joukkoon, jotka vastauksissaan myönsivät, että ympärivuorokautista hoivaa ja kotipalveluita ei ole riittävästi tarpeeseen nähden. Toivottavasti kuntavaaliehdokkaat tarttuvat tähän aitoon huoleen kevään kampanjoissaan ja erityisesti tullessaan valituiksi, ja ottavat asiakseen laittaa Tampereen vanhustenhoidon kuntoon.

Kirjoittajat

Olli Karsio

Liina Sointu

Julkaistu: Aamulehti 14.2.2021 Mielipide.